Hitto et oon miettiny ja pohtinu kovasti tämän kirjoituksen kirjoittamista. Olen kirjoittanut tätä pitkään ja hartaasti, välillä deletoiden ja välillä taas uusiksi kirjoittaen. Ehkä tänään uskallan julkaista tämän. En halua selitellä tai perustella muille, sillä olen ne tehnyt tärkeimmälle eli itselleni ennenkuin päätöksen tein, vaan todeta, että näillä mennään. Hieman taustoja aukaisen kuitenkin lyhyesti, jotta ne jotka eivät niin minua tunne, pääsevät perille mielenmatkastani.
Tuntuu kuin päästäisin irti puolesta identiteetistäni kun nyt tämän ääneen julkilausun , mutta rakastankin sitä tunnetta! Sen tunteen täytyy olla suuntamerkki, että anna palaa, kirjoita pois! Tää on se suunta, johon sinun pitää nyt mennä. Kerro mitä mietit, jotta jotkut muut voivat mahdollisesti nähdä sinussa samaistumispintaa ja saada tästä jotain. Kenties tunteen, ettei ole yksin mietintöjensä kanssa. Kenties rohkeutta tehdä isoja päätöksiä itsekin, päästää irti jostain mikä ei enää palvele samalla tavalla kuten aloittaessa. Joku yksi saa kenties uuden urasuunnankin tästä. Koskaan kun ei voi tietää. Elämä yllättää, mutta sattumiin mie en silti usko. Uskon, että kaikki tapahtuu aina tarkoituksesta ja oikeaan aikaan. Toivottavasti myös tämä.
Mie olen eläny koko viime vuosikymmenen hullunkiitoa menemään. Lisää vaan touhua ja tohinaa, lisää töitä ja samalla stressiä kuuntelematta etenkin vuosikymmenen puolivälissä, että mitä se Heli oikeasti haluaa. Ja mitä muut haluaa Helin tekevän. Erottaa ne kaksi toisistaan. Jossain vaiheessa kadotin itseni. Sillä oli luonnollisesti hintalappunsa lopulta. Ei ole normaalia tehdä töitä 24/7 ilman pidempiä vapaita tai tietoa siitä että kohta pääsee satavarmasti lomille. Ei ole normaalia levätä ainoastaan jaksaakseen olla töissä. Ei vain ole.
EPÄNORMAALIA ELÄMÄÄ
Kun elää tarpeeksi kauan "epänormaalia" elämää, tulee siitä normaalia. Oli kyse mistä vaan. Juoppo kun juo jatkuvasti, on se hälle ja läheisille lopulta ihan normaalia. Liikkuja kun liikkuu tarpeeksi innoissaan anoreksiasta huolimatta, on sekin hälle normaalia jne. Piirit vain pienenee ja läheisten määrä vähenee. Monesti läheisimmät näkevät vauhdin ja odottavan vaaran, mutta harvoinpa noihin muut voi vaikuttaa. Varotella toki voi. Lopulta läheiset monesti mukautuvat näihin tilanteisiin ja jopa mahdollistavat niiden jatkumista. Epänormaalia elämää on monenlaisia ja haitat monen tasoisia. Se mikä on jollekkin epänormaalia on jollekkin peruspäivä. Siksi nämä on aina ihmisen omia juttuja omassa päässä. Mikä on kellekkin hyvä.
Minun vuosikymmen oli hurja. Remontoidutin sinkkuäitinä toisen omakotitaloni evakossa poikani kanssa eläen vuosikymmenen alkuun. Lopetin lähes seitsemänvuotta pitämäni Kanttiiniyrityksen ja laajensin kahvilatoimintani Kittilän kylän keskustaan eli tein Café Soman. Sitä en ollut pitänyt kuin kaksi vuotta kun jo avasin Leville toisen Soman. Siitä pari kuukautta rakennutin Kittilän Soman alakertaan yökerhon. Helvetillinen huti se oli ainakin näin jälkeenpäin katsottuna, mutta hyvä oppi. Mitään ei saa katua vain aina katse eteenpäin! Täytyy ajatella kaikki opin kautta, ei epäonnistumisen. Raha virtaa viinabisneksessä, mut minun juttu se ei ollut eikä tule olemaan. Vihaan muutenkin viinan kanssa liikaläträystä. Soman imagollekkaan se ei todellakaan tehnyt hyvää, saatikka sille, että minua olisi tarvittu oikeissa Somissa, ei yökerhossa. My bad! Kittilän Soman alkutaipaleella löysin avopuolison, josta erosin viime jouluna. Väliin mahtuu siis tämäkin suhde haastavaan aikaan kun bisneksiään kasvattelee, sekä kaikesta tästä haasteesta johtuva vakava työuupuminen vuonna 2017. Se sai polvilleen, josta toipuminen on jatkunut ihan näihin päiviin saakka.
Se, joka sanoo, että työuupimisesta toipuu jokusesta viikosta pariin kuukauteen, ei taida ikinä ollut oikeasti vakavasti uupunut. Se on pitkä ja mutkainen prosessi joka heiluttaa kaikki elämänpalikat uusiksi kun sille tielle lähtee. Se ei ole pelkkä se työ ikinä se syy, vaan vääristyneet käytös- ja ajatusmallit elämässä. Se tarvitsee oikeasti kunnon pitkää terapiaa, missä pohditaan oikeasti kaikki lapsuudesta lähtien. Koko ajatusmaailma kokee melkoisen turbulenssin.
Mulle on ollut normaalia aina, että elämä koostuu pitkältä työstä, mutta on ollut silti aina tärkeää tehdä sitä mistä tykkää. Määrälle on ollut sama, koska olen kokenut että se kuuluu yrittäjyyteen. En ole ikinä oikein tiedostanut jaksamisen rajojani ja olen vaan puskenut ne yli aina. Olen aina ollut hyvä nukkumaan, joten olen jaksanut. Pääasia, että saa toteuttaa itseään ja sillä sitä monesti jaksaakin kun on oma juttu. Sillä minäkin olen jaksanut. Nyt mie täytin kuitenkin elokuussa 40 vuotta ja lokakuussa lähti seitsemäs vuosi Kittilän Somaa. Viidettä vuotta mulla on ollut molemmat Somat yhtäaikaa, parhaimmillaan työvuorolistoilla jopa 14 henkilöä. Yrittäjyyttä on takana nyt 13 vuotta. Jonkunlainen kriisinvuosi voisi viisaat sanoa, tai ainakin se on siltä tuntunut. Pitänyt pohtia ihan tosissaan omaa elämää, mitä sillä on tehnyt ja mitä haluaa tehtävän. Ja ottaa vastuu tulevasta ja luoda paras mahdollinen sellainen. Aivan hitokseen rankat vuodet kuitenkin on takana, se on pakko sanoa. Aivan järkyttävää on ollut tajuta, että etenkin nämä viimeiset yli neljä vuotta on ollut minun hurjatahtista arkea ja samalla ainoan lapseni, jonka lähivanhempi olen, lapsuus. Meinaan kuolla pahaanoloon ja katumukseen kun mietin sitä miten hän asian on täytynyt kokea. Olen niin pahoillani tästä ja haluan nyt tehdä oikasuliikkeen. On tullut aika löysätä. Antaa armoa jo itselle ja pysäyttää tää kaikki.
Kahden paikan ristituli on tuonut olon etten riitä koskaan yrittäjänä, enkä ole koskaan tarpeeksi hyvä missään. Vaikka teen kaikkeni ja sata lisää, en ole tarpeeksi. Jos olen Levillä Somassa töissä niin Kittilässä kaivataan. Olenhan täkäläisille se soma, vaikka en haluaisi. Se ahistaa minua toisinaan niin paljon, että Soma Kittilässä henkilöityy minuun. Levillä saan olla kuka vaan. Kellään ei kiinnosta kenen firma on ja olenko siellä vai en. Jos en ole töissä täällä tulee, että missä se Heli on? Eikö se taaskaan ole täällä? Eikö se suuri toimitusjohtaja ole koskaan itse töissä:) ?Jos olen Kittilässä, niin Kittilässä kaikki hyvin- saan aina paketin kasaan, mutta Levillä kaivataan. Ei välttämättä minua persoonana, sillä siellä paikka ei henkilöidy minuun, vaan siellä kaivataan tehokkuuttani kiireisessä sesongissa, mikä on jo tässä vuosien saatossa oikeasti tosi kova. Pystyn tehdä yhtä aikaa suht montaa asiaa kun on jo niin paljon kilometrejä takana kyseisessä hommassa. En tarvi reseptejä mihinkään kun muistan kaiken ulkoa ja teen yhtaikaa esim kolme kakkua samalla kun paistan burgereita tunnin. Pitäisi olla aina siellä missä en ole. Pitäisi olla kaikkialla, kehittää, verkostoitua, etsiä innovaatioita, tehdä toimistotöitä ja mikä tärkeintä olla äiti. Joku sakkaa aina. Se tunne on karmea. Ja haluan siihen muutoksen heti.
Viime kesänä vielä mietin, että elämä rullailee näin menemään. Samalla kaavalla. Näytti siltä, että teen tulosta, joten uusin sen myötä kalustetta tarpeeseen Kittilään. En ikinä edes ajatellut Kittilän lopettamista! Laitatin uutta markiisia, kylmäkoneita keittiöön. Koska tarvitsin niitä ja se markiisikin näyttää vaan niin pirun hyvältä ulospäin, sillä kesällä on sesonki Kittilässä. Kesä ja syksy oli kuitenkin mulle ihan kamalia. Muutama iso muutos henkilökunnassa ja farssiksi muuttunut rekryaminen, sekä lapseni koulukiusaamiskeissi yläasteella sai minut havahtumaan, että mie ja minun miniperheeni poikani kanssa ei tarvita tätä. Olin pitkään kipeä ja hoitelin toisella kädellä myös majoituspisneksiäni, joita mulla myös on sivuotoimena ja joista itseasiassa nautin. Tajusin, että me ei tarvita kahta Somaa ja liika henkilökuntaa hyvinvointiimme muuttuvine palikoineen, vaan on aika ajatella omaa itseä. Omaa jaksamista ja pienentää elämää. Katsoa sisäänpäin. Laittaa toinen pois. Se kumpi, sitä pohdin ehkä kaikista pisimpään. Kummassakin kun on puolensa ja kumpikin elättää tekijänsä.
Haluan jotenkin tosi vahvasti elää kuten sanon ja nyt kun täytin tosiaan 40 vuotta niin elämän rajallisuus on tullut hyvin vahvana mulle esiin. Haluan todella pienentään rakastamani työn määrää puoleen, jotta jää aikaa muuhunkin. Ehkä tulevaisuudessa jopa terveelle ja kannustavalle parisuhteelle kaiken muun ohella? En enää hetkeäkään halua elää sitku/mutkuelämää vaan haluan elää arvojeni mukaan nyt tässä tänään. Arvoristiriita on saanut minut pitkään voimaan pahoin kun käytän suurimman osan ajastani kaikkeen muuhuin kuin itseeni, perheeseeni tai terveyteeni. Käytän sitä vain työhöni. Jotta saan pyörän mahdollisimman pian kääntymään lopetan sen, kummassa ei sopimus minua sido pitkään vaan jonka saan hetimiten pois. Se oli Kittilän Soma. Tarkoittaa, että jo ensikesä minulla on vapaa, sillä yksi kahvila on jo niin helpompi pyörittää kuin kaksi. Ekaa kertaa viiteen vuoteen voin varmasti sanoa, että minulla on ehjä ja pitkä kesäloma. Minulla on nimittäin huomattavasti vähemmän nyt työnytekijöitä tämän päätöksen myötä.
MUUTOKSEN VUOSIKYMMEN
Jos siis viime vuosikymmen meni kierroksia lisäillessä, niin tämä menee kierroksia himmatessa. Riisuessa elämää. Tulla siksi, mikä joskus olinkaan ennen kuin tämä elämä tapahtui. Olla se mikä olen, eli puoliksi lapsi ja puoliksi vanhasieluinen pohdiskelija. Enää en lisää mitään, vaan keskityn olennaiseen eli itseeni ja jaksamiseeni, lapseeni, kuntoiluun ja elämään ylipäätään. Tahdon sopia tapaamisia ystävien kanssa, käydä kylässä, sisustaa kotia uusiksi, kuntoilla, tapailla, toivottavasti rakastua täysillä, maalata tauluja, kirjoittaa blogia ja jopa ehkä kirjan joskus! Tahdon, että tämä vuosikymmen täyttyy Elämästä ja voin kuulla vaikkapa piruilua, että "kuka helvetti tuo luulee olevansa". Olen rajaton ja aion tehdä kaikkea ihanaa! Rakastan muutenkin rajojeni hahmottamista ja siihen liittyykin kaikki kuntoiluunkin liittyvät kilpakokeiluni aina polkujuoksusta thriathloniin. Aion todella juopua elämästä - silti pitäen toista kahvilaa ja kehittäen sitä. Aion olla se esimies, mitä firma tarvii. Taustavoima. Mulla on parhaat työntekijät ikinä tällähetkellä ja toivon että mahdollisimman moni kyllä työnsä säilyttää ja se että joku johtaakin toimintaa ei niinkään edes vähennä työpaikkoja, päinvastoin. Nyt voin kehitellä uutta ja lisää yhteen pisteeseen. Koen ,että yksi yritys on jo helppo hoitaa - kaksi on ollut mulle liikaa. Se ettei ehdi kehittämään toimintaa kunnolla kun on aina tulipaloja sammuttelemassa on henkisesti raskasta kun haluaisi oikeasti ja todella kehittyä ja kehittää. Mennä eteenpäin. Ehkä nyt sillekkin jää aikaa.
SINUSTAKO KAHVILAYRITTÄJÄ ? NYT JOS KOSKAAN ON HUIPPUTILAISUUS SIIHEN
Olen siis tiennyt syksystä asti, että tulen tekemään tämän päätöksen toisen kahvilan lopettamisesta kevään loppuun juurikin ja vain ja ainoastaan oman jaksamiseni vuoksi. Kaltaiseni taiteilijasielu tarvii aikaa luoda ja mulla on palava halu taiteilla ja touhuta muitakin intohimojani kuin kahvilatyötä. Julkiseksi halusin tämän nyt siitä syystä, koska koen seitsemän vuoden kokemuksella, että Kittilän kahvilalla on tilausta ja se voisi olla jonkun unelma tulla pyörittämään sitä. Ymmärrän että työstämiseen tarvitaan aikaa, siksi ilmoitan tästä nyt, vaikka olenkin tästä jo tovin tiennyt itsekkin. Joku voisi nähdä tässä NYT , tänä keväänä - viimeistää huhtikuun lopusta - mahdollisuuden toteuttaa omaa unelmaansa, valmista kahvilaa asiakaskuntineen, kasvavan kylän ydinkeskustaan. Näen Kittilässä paljon potentiaalia ja tuntuu tuskaiselta siitä luopua, mutta lopulta se on ollut mullekkin kuitenkin vain työ. Se on Soma ja minä olen Heli ja ne on kaksi eri asiaa kuitenkin. Ja se työ jatkuu mulla kyllä yhä Levin päässä. Minulle asia on käytännössä ihan sama jatkaisiko siinä kukaan vai ei, olen jo sanonut irti vuokrasopimukseni huhtikuun lopusta, mutta mikäli joku jatkaja näkisi tässä toiveensa toteutuvan, niin olen valmis kyllä myymään koneet ja kalusteet niiden käypään päivänarvoon, joka on helposti tarkistettavissa kirjanpidosta. Ja jos kiinnostaisi iskeä vaikka nyt heti tulevaan kevätsesonkiin niin toki voin luopua toiminnastani jo aikaisemminkin. Ottaa vaan reippaasti yhteyttä ,niin se ei ole kuin neuvottelukysymys. Sen vaivan minä säästyisin tässä, että ei tarvisi alkaa myymään ja raijaamaan kalusteita mihinkään, kun ei oikein ole säilytystilojakaan. Puhutaan noin kahdenkymmenenuhannen euron kalustosta siis. Mikäli joku haluaisi alkaa ihan Somana tuota pitämään myös , samalla konseptilla jne, niin että jään auttamaan alkuun tietenkin ja mentoroimaan matkalla, niin tokihan voidaan tästäkin neuvotella. Ilman viime vuoden isoja kalusteinvestointeja Kittilän Somaan paikka olisi tehnyt ihan kivaa liiketulostakin, mutta isoilla investoinneilla sain tuloksen plusmiinus nolliin. Koin, että mieluummin investoin, kuin maksan veroa. Näin se menee yritysmaailmassa tämäkin. Kaikkia näitä juttuja oppii kun toistakymmentä vuotta yrittäjänä pyörii.
Ikävähän mulla tätä Kittilän Somaa tulee, mutta uskon että sille jatkaja löytyy ja pääsen itsekkin sinne asiakkaaksi nauttimaan. Huhtikuuhun on vielä matkaa ja täysillä siellä vedetään loppuun saakka tottakai. Kiva kuitenkin nähdä jatkossa mitä joku toinen saa aikaan siellä, kun tuo oman kättensäjäljen pirttiin. Täytyy vaan luottaa elämänvirtaan ja uskaltaa olla rohkea ja luopua. Haluan olla rohkea tässäkin, niinkuin koen olleeni koko elämäni muutenkin. Se elämä kyllä palkitseekin sitten ja tuo tilalle toivomiaan asioita. Nyt on minun aika pienentää piiriäni, taakkaani, viimeinkin. Tuntuu tosi hyvältä ja oikealta ratkaisulta sisimmässäni ja siksipä sitä tunnetta nyt uskonkin. Kysymys ei siis ole ettenkö eläisi Kittilän Somalla, olen elänyt oikein hyvinkin viimeiset 7 vuotta, mutta haluan nyt elämältä hiukan eri asioita työni lisäksi. Elämä menee eteenpäin ja ihmiset muuttuu. Minä olen muuttunut, tai sitten muutuin välillä, mutta palaan nyt takaisin omaksi itsekseni. Sitä paitsi tosiaan, jäähän mulle Suomen suurimman laskettelukeskuksen keskustassa sijaitseva iso kahvila vielä pyöritettäväksi, niin en minä työttömäksi jää. Päinvastoin, sinne sitten kaikki työenergiat kohdentumaan ja tehot päälle sinne missä niitä tarvitaan. Löysäilen hiljaiset ajat ja supertoosotan sesongit sen mitä tarvitaan. Johdan ja kehitän, luon uutta ja taiteilen. Pyörittelen myös majoitustoimintaani. Elän enempi kun en tarvi kokea enää sitä kahden paikan ristitulessa kärvistelemistä. Uskon ja tiedän, että näin on todella hyvä. Kunnes taas kaikki joskus muuttuu. Sillä oikeasti se menee niin, että varmaa ainoastaan on se, että kaikki muuttuu. Kokoajan.
Tämä oli lopulta iloinen ja vapauttava kirjoitus, mitä jännitin pitkään. Olen kuitenkin tästä jo jutellut joillekkin läheisilleni, sekä henkilökuntani tietää, joten sama julkistaa yleensäkin. Ei tarvi kenenkään huhuilla, puhua pahaa, vaan lukea täältä faktat ja mielellään tulla kyselemään suoraankin jos on mitään kysyttävää ja etenkin jos on kiinnostusta jatkaa toimintaa. Voin antaa kaikki lisäinfot mitä tarvitaan. Ihan omaa jaksamista ajetellen tuli siis tämä päätös. Ja oishan se kiva jos se uusi yrittäjä vaikka haluaisi aloittaa heti hiihtolomille ja pääsisi samantien tulosta tekemään kun hiljaiset syksyn ja talven kuukaudet on takanapäin. Kittilässä kun on sesonki myös kesänajan, toisinkuin Levillä. Siitä on tullut viime kuukausina ihan ruokapaikka ja keskiostot ovat suurentuneet, joten suunta on tosi hyvä bisneksessä juuri nyt. Menee kuitenkin miten menee - menee just niinku kuuluukin. Huhtikuukin on ihan just. Ja sen jälkeen mulla on loma ja kaukomaat kutsuu.
Tuntuu kuin päästäisin irti puolesta identiteetistäni kun nyt tämän ääneen julkilausun , mutta rakastankin sitä tunnetta! Sen tunteen täytyy olla suuntamerkki, että anna palaa, kirjoita pois! Tää on se suunta, johon sinun pitää nyt mennä. Kerro mitä mietit, jotta jotkut muut voivat mahdollisesti nähdä sinussa samaistumispintaa ja saada tästä jotain. Kenties tunteen, ettei ole yksin mietintöjensä kanssa. Kenties rohkeutta tehdä isoja päätöksiä itsekin, päästää irti jostain mikä ei enää palvele samalla tavalla kuten aloittaessa. Joku yksi saa kenties uuden urasuunnankin tästä. Koskaan kun ei voi tietää. Elämä yllättää, mutta sattumiin mie en silti usko. Uskon, että kaikki tapahtuu aina tarkoituksesta ja oikeaan aikaan. Toivottavasti myös tämä.
 |
| Minä ja minun ainutlaatuinen elämäni. Minun valintani. |
Mie olen eläny koko viime vuosikymmenen hullunkiitoa menemään. Lisää vaan touhua ja tohinaa, lisää töitä ja samalla stressiä kuuntelematta etenkin vuosikymmenen puolivälissä, että mitä se Heli oikeasti haluaa. Ja mitä muut haluaa Helin tekevän. Erottaa ne kaksi toisistaan. Jossain vaiheessa kadotin itseni. Sillä oli luonnollisesti hintalappunsa lopulta. Ei ole normaalia tehdä töitä 24/7 ilman pidempiä vapaita tai tietoa siitä että kohta pääsee satavarmasti lomille. Ei ole normaalia levätä ainoastaan jaksaakseen olla töissä. Ei vain ole.
EPÄNORMAALIA ELÄMÄÄ
Kun elää tarpeeksi kauan "epänormaalia" elämää, tulee siitä normaalia. Oli kyse mistä vaan. Juoppo kun juo jatkuvasti, on se hälle ja läheisille lopulta ihan normaalia. Liikkuja kun liikkuu tarpeeksi innoissaan anoreksiasta huolimatta, on sekin hälle normaalia jne. Piirit vain pienenee ja läheisten määrä vähenee. Monesti läheisimmät näkevät vauhdin ja odottavan vaaran, mutta harvoinpa noihin muut voi vaikuttaa. Varotella toki voi. Lopulta läheiset monesti mukautuvat näihin tilanteisiin ja jopa mahdollistavat niiden jatkumista. Epänormaalia elämää on monenlaisia ja haitat monen tasoisia. Se mikä on jollekkin epänormaalia on jollekkin peruspäivä. Siksi nämä on aina ihmisen omia juttuja omassa päässä. Mikä on kellekkin hyvä.
Minun vuosikymmen oli hurja. Remontoidutin sinkkuäitinä toisen omakotitaloni evakossa poikani kanssa eläen vuosikymmenen alkuun. Lopetin lähes seitsemänvuotta pitämäni Kanttiiniyrityksen ja laajensin kahvilatoimintani Kittilän kylän keskustaan eli tein Café Soman. Sitä en ollut pitänyt kuin kaksi vuotta kun jo avasin Leville toisen Soman. Siitä pari kuukautta rakennutin Kittilän Soman alakertaan yökerhon. Helvetillinen huti se oli ainakin näin jälkeenpäin katsottuna, mutta hyvä oppi. Mitään ei saa katua vain aina katse eteenpäin! Täytyy ajatella kaikki opin kautta, ei epäonnistumisen. Raha virtaa viinabisneksessä, mut minun juttu se ei ollut eikä tule olemaan. Vihaan muutenkin viinan kanssa liikaläträystä. Soman imagollekkaan se ei todellakaan tehnyt hyvää, saatikka sille, että minua olisi tarvittu oikeissa Somissa, ei yökerhossa. My bad! Kittilän Soman alkutaipaleella löysin avopuolison, josta erosin viime jouluna. Väliin mahtuu siis tämäkin suhde haastavaan aikaan kun bisneksiään kasvattelee, sekä kaikesta tästä haasteesta johtuva vakava työuupuminen vuonna 2017. Se sai polvilleen, josta toipuminen on jatkunut ihan näihin päiviin saakka.
Se, joka sanoo, että työuupimisesta toipuu jokusesta viikosta pariin kuukauteen, ei taida ikinä ollut oikeasti vakavasti uupunut. Se on pitkä ja mutkainen prosessi joka heiluttaa kaikki elämänpalikat uusiksi kun sille tielle lähtee. Se ei ole pelkkä se työ ikinä se syy, vaan vääristyneet käytös- ja ajatusmallit elämässä. Se tarvitsee oikeasti kunnon pitkää terapiaa, missä pohditaan oikeasti kaikki lapsuudesta lähtien. Koko ajatusmaailma kokee melkoisen turbulenssin.
Mulle on ollut normaalia aina, että elämä koostuu pitkältä työstä, mutta on ollut silti aina tärkeää tehdä sitä mistä tykkää. Määrälle on ollut sama, koska olen kokenut että se kuuluu yrittäjyyteen. En ole ikinä oikein tiedostanut jaksamisen rajojani ja olen vaan puskenut ne yli aina. Olen aina ollut hyvä nukkumaan, joten olen jaksanut. Pääasia, että saa toteuttaa itseään ja sillä sitä monesti jaksaakin kun on oma juttu. Sillä minäkin olen jaksanut. Nyt mie täytin kuitenkin elokuussa 40 vuotta ja lokakuussa lähti seitsemäs vuosi Kittilän Somaa. Viidettä vuotta mulla on ollut molemmat Somat yhtäaikaa, parhaimmillaan työvuorolistoilla jopa 14 henkilöä. Yrittäjyyttä on takana nyt 13 vuotta. Jonkunlainen kriisinvuosi voisi viisaat sanoa, tai ainakin se on siltä tuntunut. Pitänyt pohtia ihan tosissaan omaa elämää, mitä sillä on tehnyt ja mitä haluaa tehtävän. Ja ottaa vastuu tulevasta ja luoda paras mahdollinen sellainen. Aivan hitokseen rankat vuodet kuitenkin on takana, se on pakko sanoa. Aivan järkyttävää on ollut tajuta, että etenkin nämä viimeiset yli neljä vuotta on ollut minun hurjatahtista arkea ja samalla ainoan lapseni, jonka lähivanhempi olen, lapsuus. Meinaan kuolla pahaanoloon ja katumukseen kun mietin sitä miten hän asian on täytynyt kokea. Olen niin pahoillani tästä ja haluan nyt tehdä oikasuliikkeen. On tullut aika löysätä. Antaa armoa jo itselle ja pysäyttää tää kaikki.
Kahden paikan ristituli on tuonut olon etten riitä koskaan yrittäjänä, enkä ole koskaan tarpeeksi hyvä missään. Vaikka teen kaikkeni ja sata lisää, en ole tarpeeksi. Jos olen Levillä Somassa töissä niin Kittilässä kaivataan. Olenhan täkäläisille se soma, vaikka en haluaisi. Se ahistaa minua toisinaan niin paljon, että Soma Kittilässä henkilöityy minuun. Levillä saan olla kuka vaan. Kellään ei kiinnosta kenen firma on ja olenko siellä vai en. Jos en ole töissä täällä tulee, että missä se Heli on? Eikö se taaskaan ole täällä? Eikö se suuri toimitusjohtaja ole koskaan itse töissä:) ?Jos olen Kittilässä, niin Kittilässä kaikki hyvin- saan aina paketin kasaan, mutta Levillä kaivataan. Ei välttämättä minua persoonana, sillä siellä paikka ei henkilöidy minuun, vaan siellä kaivataan tehokkuuttani kiireisessä sesongissa, mikä on jo tässä vuosien saatossa oikeasti tosi kova. Pystyn tehdä yhtä aikaa suht montaa asiaa kun on jo niin paljon kilometrejä takana kyseisessä hommassa. En tarvi reseptejä mihinkään kun muistan kaiken ulkoa ja teen yhtaikaa esim kolme kakkua samalla kun paistan burgereita tunnin. Pitäisi olla aina siellä missä en ole. Pitäisi olla kaikkialla, kehittää, verkostoitua, etsiä innovaatioita, tehdä toimistotöitä ja mikä tärkeintä olla äiti. Joku sakkaa aina. Se tunne on karmea. Ja haluan siihen muutoksen heti.
Viime kesänä vielä mietin, että elämä rullailee näin menemään. Samalla kaavalla. Näytti siltä, että teen tulosta, joten uusin sen myötä kalustetta tarpeeseen Kittilään. En ikinä edes ajatellut Kittilän lopettamista! Laitatin uutta markiisia, kylmäkoneita keittiöön. Koska tarvitsin niitä ja se markiisikin näyttää vaan niin pirun hyvältä ulospäin, sillä kesällä on sesonki Kittilässä. Kesä ja syksy oli kuitenkin mulle ihan kamalia. Muutama iso muutos henkilökunnassa ja farssiksi muuttunut rekryaminen, sekä lapseni koulukiusaamiskeissi yläasteella sai minut havahtumaan, että mie ja minun miniperheeni poikani kanssa ei tarvita tätä. Olin pitkään kipeä ja hoitelin toisella kädellä myös majoituspisneksiäni, joita mulla myös on sivuotoimena ja joista itseasiassa nautin. Tajusin, että me ei tarvita kahta Somaa ja liika henkilökuntaa hyvinvointiimme muuttuvine palikoineen, vaan on aika ajatella omaa itseä. Omaa jaksamista ja pienentää elämää. Katsoa sisäänpäin. Laittaa toinen pois. Se kumpi, sitä pohdin ehkä kaikista pisimpään. Kummassakin kun on puolensa ja kumpikin elättää tekijänsä.
Haluan jotenkin tosi vahvasti elää kuten sanon ja nyt kun täytin tosiaan 40 vuotta niin elämän rajallisuus on tullut hyvin vahvana mulle esiin. Haluan todella pienentään rakastamani työn määrää puoleen, jotta jää aikaa muuhunkin. Ehkä tulevaisuudessa jopa terveelle ja kannustavalle parisuhteelle kaiken muun ohella? En enää hetkeäkään halua elää sitku/mutkuelämää vaan haluan elää arvojeni mukaan nyt tässä tänään. Arvoristiriita on saanut minut pitkään voimaan pahoin kun käytän suurimman osan ajastani kaikkeen muuhuin kuin itseeni, perheeseeni tai terveyteeni. Käytän sitä vain työhöni. Jotta saan pyörän mahdollisimman pian kääntymään lopetan sen, kummassa ei sopimus minua sido pitkään vaan jonka saan hetimiten pois. Se oli Kittilän Soma. Tarkoittaa, että jo ensikesä minulla on vapaa, sillä yksi kahvila on jo niin helpompi pyörittää kuin kaksi. Ekaa kertaa viiteen vuoteen voin varmasti sanoa, että minulla on ehjä ja pitkä kesäloma. Minulla on nimittäin huomattavasti vähemmän nyt työnytekijöitä tämän päätöksen myötä.
 |
| Ei ihminen elämiseen väsy vaan siitä, ettei elä. Vapaus on minun motivaationi. |
MUUTOKSEN VUOSIKYMMEN
Jos siis viime vuosikymmen meni kierroksia lisäillessä, niin tämä menee kierroksia himmatessa. Riisuessa elämää. Tulla siksi, mikä joskus olinkaan ennen kuin tämä elämä tapahtui. Olla se mikä olen, eli puoliksi lapsi ja puoliksi vanhasieluinen pohdiskelija. Enää en lisää mitään, vaan keskityn olennaiseen eli itseeni ja jaksamiseeni, lapseeni, kuntoiluun ja elämään ylipäätään. Tahdon sopia tapaamisia ystävien kanssa, käydä kylässä, sisustaa kotia uusiksi, kuntoilla, tapailla, toivottavasti rakastua täysillä, maalata tauluja, kirjoittaa blogia ja jopa ehkä kirjan joskus! Tahdon, että tämä vuosikymmen täyttyy Elämästä ja voin kuulla vaikkapa piruilua, että "kuka helvetti tuo luulee olevansa". Olen rajaton ja aion tehdä kaikkea ihanaa! Rakastan muutenkin rajojeni hahmottamista ja siihen liittyykin kaikki kuntoiluunkin liittyvät kilpakokeiluni aina polkujuoksusta thriathloniin. Aion todella juopua elämästä - silti pitäen toista kahvilaa ja kehittäen sitä. Aion olla se esimies, mitä firma tarvii. Taustavoima. Mulla on parhaat työntekijät ikinä tällähetkellä ja toivon että mahdollisimman moni kyllä työnsä säilyttää ja se että joku johtaakin toimintaa ei niinkään edes vähennä työpaikkoja, päinvastoin. Nyt voin kehitellä uutta ja lisää yhteen pisteeseen. Koen ,että yksi yritys on jo helppo hoitaa - kaksi on ollut mulle liikaa. Se ettei ehdi kehittämään toimintaa kunnolla kun on aina tulipaloja sammuttelemassa on henkisesti raskasta kun haluaisi oikeasti ja todella kehittyä ja kehittää. Mennä eteenpäin. Ehkä nyt sillekkin jää aikaa.
SINUSTAKO KAHVILAYRITTÄJÄ ? NYT JOS KOSKAAN ON HUIPPUTILAISUUS SIIHEN
Olen siis tiennyt syksystä asti, että tulen tekemään tämän päätöksen toisen kahvilan lopettamisesta kevään loppuun juurikin ja vain ja ainoastaan oman jaksamiseni vuoksi. Kaltaiseni taiteilijasielu tarvii aikaa luoda ja mulla on palava halu taiteilla ja touhuta muitakin intohimojani kuin kahvilatyötä. Julkiseksi halusin tämän nyt siitä syystä, koska koen seitsemän vuoden kokemuksella, että Kittilän kahvilalla on tilausta ja se voisi olla jonkun unelma tulla pyörittämään sitä. Ymmärrän että työstämiseen tarvitaan aikaa, siksi ilmoitan tästä nyt, vaikka olenkin tästä jo tovin tiennyt itsekkin. Joku voisi nähdä tässä NYT , tänä keväänä - viimeistää huhtikuun lopusta - mahdollisuuden toteuttaa omaa unelmaansa, valmista kahvilaa asiakaskuntineen, kasvavan kylän ydinkeskustaan. Näen Kittilässä paljon potentiaalia ja tuntuu tuskaiselta siitä luopua, mutta lopulta se on ollut mullekkin kuitenkin vain työ. Se on Soma ja minä olen Heli ja ne on kaksi eri asiaa kuitenkin. Ja se työ jatkuu mulla kyllä yhä Levin päässä. Minulle asia on käytännössä ihan sama jatkaisiko siinä kukaan vai ei, olen jo sanonut irti vuokrasopimukseni huhtikuun lopusta, mutta mikäli joku jatkaja näkisi tässä toiveensa toteutuvan, niin olen valmis kyllä myymään koneet ja kalusteet niiden käypään päivänarvoon, joka on helposti tarkistettavissa kirjanpidosta. Ja jos kiinnostaisi iskeä vaikka nyt heti tulevaan kevätsesonkiin niin toki voin luopua toiminnastani jo aikaisemminkin. Ottaa vaan reippaasti yhteyttä ,niin se ei ole kuin neuvottelukysymys. Sen vaivan minä säästyisin tässä, että ei tarvisi alkaa myymään ja raijaamaan kalusteita mihinkään, kun ei oikein ole säilytystilojakaan. Puhutaan noin kahdenkymmenenuhannen euron kalustosta siis. Mikäli joku haluaisi alkaa ihan Somana tuota pitämään myös , samalla konseptilla jne, niin että jään auttamaan alkuun tietenkin ja mentoroimaan matkalla, niin tokihan voidaan tästäkin neuvotella. Ilman viime vuoden isoja kalusteinvestointeja Kittilän Somaan paikka olisi tehnyt ihan kivaa liiketulostakin, mutta isoilla investoinneilla sain tuloksen plusmiinus nolliin. Koin, että mieluummin investoin, kuin maksan veroa. Näin se menee yritysmaailmassa tämäkin. Kaikkia näitä juttuja oppii kun toistakymmentä vuotta yrittäjänä pyörii.
Ikävähän mulla tätä Kittilän Somaa tulee, mutta uskon että sille jatkaja löytyy ja pääsen itsekkin sinne asiakkaaksi nauttimaan. Huhtikuuhun on vielä matkaa ja täysillä siellä vedetään loppuun saakka tottakai. Kiva kuitenkin nähdä jatkossa mitä joku toinen saa aikaan siellä, kun tuo oman kättensäjäljen pirttiin. Täytyy vaan luottaa elämänvirtaan ja uskaltaa olla rohkea ja luopua. Haluan olla rohkea tässäkin, niinkuin koen olleeni koko elämäni muutenkin. Se elämä kyllä palkitseekin sitten ja tuo tilalle toivomiaan asioita. Nyt on minun aika pienentää piiriäni, taakkaani, viimeinkin. Tuntuu tosi hyvältä ja oikealta ratkaisulta sisimmässäni ja siksipä sitä tunnetta nyt uskonkin. Kysymys ei siis ole ettenkö eläisi Kittilän Somalla, olen elänyt oikein hyvinkin viimeiset 7 vuotta, mutta haluan nyt elämältä hiukan eri asioita työni lisäksi. Elämä menee eteenpäin ja ihmiset muuttuu. Minä olen muuttunut, tai sitten muutuin välillä, mutta palaan nyt takaisin omaksi itsekseni. Sitä paitsi tosiaan, jäähän mulle Suomen suurimman laskettelukeskuksen keskustassa sijaitseva iso kahvila vielä pyöritettäväksi, niin en minä työttömäksi jää. Päinvastoin, sinne sitten kaikki työenergiat kohdentumaan ja tehot päälle sinne missä niitä tarvitaan. Löysäilen hiljaiset ajat ja supertoosotan sesongit sen mitä tarvitaan. Johdan ja kehitän, luon uutta ja taiteilen. Pyörittelen myös majoitustoimintaani. Elän enempi kun en tarvi kokea enää sitä kahden paikan ristitulessa kärvistelemistä. Uskon ja tiedän, että näin on todella hyvä. Kunnes taas kaikki joskus muuttuu. Sillä oikeasti se menee niin, että varmaa ainoastaan on se, että kaikki muuttuu. Kokoajan.
Tämä oli lopulta iloinen ja vapauttava kirjoitus, mitä jännitin pitkään. Olen kuitenkin tästä jo jutellut joillekkin läheisilleni, sekä henkilökuntani tietää, joten sama julkistaa yleensäkin. Ei tarvi kenenkään huhuilla, puhua pahaa, vaan lukea täältä faktat ja mielellään tulla kyselemään suoraankin jos on mitään kysyttävää ja etenkin jos on kiinnostusta jatkaa toimintaa. Voin antaa kaikki lisäinfot mitä tarvitaan. Ihan omaa jaksamista ajetellen tuli siis tämä päätös. Ja oishan se kiva jos se uusi yrittäjä vaikka haluaisi aloittaa heti hiihtolomille ja pääsisi samantien tulosta tekemään kun hiljaiset syksyn ja talven kuukaudet on takanapäin. Kittilässä kun on sesonki myös kesänajan, toisinkuin Levillä. Siitä on tullut viime kuukausina ihan ruokapaikka ja keskiostot ovat suurentuneet, joten suunta on tosi hyvä bisneksessä juuri nyt. Menee kuitenkin miten menee - menee just niinku kuuluukin. Huhtikuukin on ihan just. Ja sen jälkeen mulla on loma ja kaukomaat kutsuu.
Kommentit
Lähetä kommentti